21.10.2017 Agilityläksyjen treenaamista (leijeröinti, päällejuoksu, kontaktit)

Käytiin I-HAH:n hallilla tekemässä läksyjä. Torstain (19.10.) treeneissä mahdottomaksi osoittautunut putkesta putkeen irtoaminen (kohta 7-8) mun leijeröidessä puomin oli ensimmäisenä treenilistalla ja toisena oli kohta 20-22, jossa päällejuoks tuotti torstaina ongelmia. Silloin tosiaan sain neuvoksi olla rohkeampi ohjauksessa. Piti tehdä selkeämpi jarrutus hypylle 21, lähettää takaakiertoon hypylle 22 ennakoivammin ja näin ehtiä pällejuoksussa pois koiran linjalta jo kohti menosuuntaa ilman turhia peruutteluita (kuten torstaina sorruin tekemään). Näistä parit treenipätkät ao. videolla. Tuon lisäksi tehtiin pari toistoa lisää, mutta niilläkään ei tullut yhtään toistoa, jolloin Jippi ei olisi irronnut kohdassa 7-8 tai olisi pudottanut riman hypyllä 22. Edistystä!

https://youtu.be/OSjQX7Cn0K0

Tehtiin lopuksi vielä puomia ja nimenomaan treenattiin sitä, että ohjaaja jää taakse. Näissä Jippi ei ole oikein malttanut mennä loppuun asti, vaan tulee 2on2offiin todella vinoon tai jopa jättää kaikki tassut puomille. Ensimmäisellä toistolla jätin lelun etupalkaksi. Hienosti haki 2on2offiin rintama kohti lelua. Tämän jälkeen etupalkka pois. Nyt saatiin hyviä toistoja tehtyä eli vaikka Jipin ajatus ja rintama hieman kääntyikin ohjaajaa kohti, niin malttoi kuitenkin mennä loppuun asti. Minä haluankin, että jos minun sijoittumiseni on selvästi koiran takana, niin koiran täytyy fokusoida minua kohti, koska radan jatkuessa vinoon en halua joutua kalastella Jippiä puomilta vapautuksen jälkeen, vaan haluan, että se on heti lähdössä oikeaan suuntaan. Kuitenkaan tässä ei saa alkaa lintsata 2on2offin kanssa eli pitää edetä alastulon päätyyn asti ja ottaa 2on2off. Nämä nyt tosiaan onnistui kriteerieni mukaisesti hyvin. Näitä täytyy kuitenkin treenata säännöllisesti! Kisoissa viimeksi nämä eivät olleet siistejä, vaan Jippi jäi tosi vinoon ja jopa jätti ottamatta 2on2offia...

Kommentit

Suositut tekstit