Kooste pareista agitreeneistä

Viime viikolla Saijan treeneissä jäi treenit Jipin kanssa lyhyeen, kun sen hyppääminen oli outoa (rimoista putosi yli puolet!! ja hypätessä vähän heitti takapäätä vasemmalle) ja laukkasikin kentällä jotenkin jäykästi. Venytellessä reagoi vähän vasemman takajalan taakse vientiin. Seuraavana päivänä oli kuitenkin jo ihan normaalin oloinen ja venytykset sujui. Kävin silloin hallilla kokeilemassa agia ja hyppääminen näytti normaalilta. Eli vahva epäilys, että Jippi oli esim. saanut tällin tai liukastunut lämppälenkillä riehuessaan ja siksi oli hetkellisesti jäykkä. Onneksi siis oli ohimenevää ja nyt ollut täysin normaali :)

Tänään oltiin tuuraustreeneissä Saijalla ja kylläpä olikin hyvät treenit! Viime aikoina on ollut havaittavissa vähän sellaista itsevarmuuden kasvamista Jipillä ja ohjauksiin tuleminen hetkellisesti on kärsinyt. Tänään kuitenkin Jippi oli tosi kuuliainen, mutta kuitenkin irtosi hyvin tarvittaessa eli tuntui jotenkin löytyvän sopiva tasapaino. Hyvä fiilis jäi treeneistä siis :) Tässä video treenien vikasta nollavedosta: https://youtu.be/dzJCBodH8aY

 Alku aiheutti kaikista eniten pohdintaa rataantutustumisessa. Olin jotenkin melko varma, että Jippi sinkoaisi kakkoselta neloshypylle tekisin sitten mitä tahansa, mutta sepä yllätti! Yhtään ainoaa kertaa ei tullut tällaista lipshadusta, vaan se kääntyi hienosti aina kolmoselle. Ohjasin tuon siis menemällä heti lähdössä tuonne kolmoshypyn "yläpuolelle" ja sieltä sivuirrotin yhdellä askeleella Jipin kakkoselle ja niistin kolmoselle. Selkeä niisto oli paras kääntämään Jipin kolmosella oikeaan suuntaan. Yritin kerran lennosta ehtiä sylivekkaukseen kolmosella, mutta Jippi hyppäsi hypyn ristiin ja löysi putken :) Tässä syy täysin hutiloivassa ja myöhässä olevassa ohjauksessa, kun en itse ollut edes päättänyt sylivekkausta siihen tehdä, vaan se tuli mieleen jotenkin lennossa :D

Neloselta vitoselle vienti oli sellainen, etten ollut ajatellut, että siinä pitäisi oikeasti huolehtia, että koira kääntyy neloselta kohti vitosta. Riitti siis ihan vain katse koirassa ja pieni kutsu, mutta jos näitä ei ollut, niin ohjasin herkästi Jipin putkeen nro 18. Eikä ihmekään, koska sehän toki oli koiralla ensimmäisenä edessä, kun ennen nelosta jo aloin sitä putkeen-käskyä hokea. 

Kasilla käännös ei ollut erityisen tiukka, mutta se selvästi toimia paremmin vastakäännöksellä kuin pelkällä peruskäännöksellä. Kyllähän Jippi ihan peruskäännökselläkin kääntyi, mutta rima tippui ensiyrityksellä, kun taas vastakäännöksellä rima pysyi. Videollakin näkee, että hyppy tuolla hypyllä on ruma eli Jipille nuo takaakierrot edelleen on haastavia, kun se ajautuu niin siivekkeen lähelle, että hyppääminen on vaikeaa (videolla näkyy hyvin, että hyppää jotenkin aika paikoiltaan ja pää pystyssä). Täytyy siis noita työstää ihan erillisenä juttuna edelleen... 

12-15 kohtaan tein ensin hypylle 14 poispäinkäännöksen (Vai vippauksen? En edes erota kummasta oli kyse :D). Jippi kääntyi tällä hyvin, mutta herkästi ohjauksen perään otin yhden peruuttavan askeleen, mikä ajoi koiran hypylle 2 tuon jälkeen. Toimivampi ratkaisu oli lopulta se, että valssasin hypyn 13 ja 14 väliin ja tein hypyn 14 takaakierto-niistolla. Tällöin oma liike lähti suoraan kohti hyppyä 15, eikä Jippikään epäröinyt yhtään, että mihin oli tarkoitus jatkaa. Keinun jälkeinen elämä oli kohta, josta tiesin, että se on meille haastava. Arvasin, että ajan Jipin herkästi putken väärään päähän ja niinhän siinä alkuun kävikin. Saatiin kuitenkin tämä korjattua tekemällä pieni haltuunotto/rytmitys ennen hyppyä 17, jonka jälkeen oma liike kohti putkea. Kokeiltiin myös niin, että leijeröisin hypyn 19/31, mutta tällöin Jippi luki ohjauksen aina päällejuosuna ja hyppäsi hypyn, jota leijeröin. Näitä täytyy muista treenata eli erottelua siihen, että milloin haluan sen ohittavan jonkun hypyn ja milloin puolestaan hyppäävän. Tällaista onkin tiedossa todennäköisesti viikon päästä treeneissä, joten päästään heti tämän haasteen pariin :) 

Hypyllä 19 oli tärkeää, että otin oikealla jalalla askeleen kohti hyppyä, enkä vain "viskannut" Jippiä selkäni taakse sitä suorittamaan. Jos yritin vain viskata, niin Jippi luki ohjauksen enemmänkin sylkkärinä ja hyppäsi hypyllä väärään suuntaan (halusin siis hyppäävän kauemman siivekkeen kautta, jotta A:lle tuli hyvä linja). A:lle Jippi haki hienosti eli putki-A-erottelu toimi hyvin, kunhan en lähtenyt mitenkään ihmeemmin lähettämään Jippiä A:lle, vaan luotin tässä sanalliseen vihjeeseen. Pituuden jälkeiseen puolivalssiin Jippi tuli hyvin. Hypylle 24 tein pakkovalssin sijaan ohjauksen, jossa vain "vedin" Jipin hypyn oikealle puolen eli rintama pysyi kyllä kohti hyppyä, mutta ohjauskäsi oli matalana ja ikään kuin merkkasi, että pitää tulla ohjaajan puolelta. Jotkuthan näihin on opettanut erillisen käskyn (esim. "in"), mutta meillä ei ole tätä mitenkään opeteltu, vaan olen vain havainnut Jipin lukevan noita tuollaisissa kohdissa automaattisesti hyvin. 24-25 ja 25-26 väleihin tein valssit ja ne tuntui yllättävän sujuvilta, vaikka yleisesti ottaen kammoksunkin toistuvia valsseja :D 30-32 meni poikkarilla. 

Kaikkiaan tosi kiva treeni ja tosiaan löytyi tänään sopiva balanssi irtoamisen ja ohjautuvuuden välillä! Treenattiin koko rata ensin pätkissä ja sitten olikin vuorossa kisamainen veto. Ja se tehtiinkin sitten nollalla. Tuntui tosi hyvältä kaikkiaan se vika veto ja siihen oli hyvä päättää nämä treenit :) Hieno Jipsteri ♥

Kommentit